Toivotamme Sinut ja ryhmäsi lämpimästi tervetulleeksi aitoon Kuusamolaiseen maalaismaisemaan ja tunnelmalliseen Pohjolan Pirttiin!
Pohjola sijaitsee Vuotungin kylässä, joka on yksi Kuusamon vanhimmista. Ensimmäiset tarinat tilalta kantautuvat jo 1680-luvulta, jolloin suomalaiset esi-isät hiihtelivät törmälle Sotkamon suunnalta. Vuotungin kylän ja Pohjolan historia Venäjän rajan pinnassa antavat meille monta mielenkiintoista tarinaa kerrottavaksi.
Vuotunkijärven rannalla, perinteinen vuonna 1891 rakennettu päärakennus ja muut tilan toiminnot kokivat vuoden 2007 aikana suuren kasvojen kohotuksen. Päärakennukseen perustettiin tilausravintola ja pirtin yläkerrassa on mahdollista myös majoittua. Pirtin ympäristöstä löytyy myös kaksi kokoustilaa.
Talossa on vuosisadan alussa pidetty kestikievaria, ja tarjottu myös Paanajärvelle matkaaville majoitusta ja hevoskyyditystä. Pohjolan Pirtin ruoka- ja majoituspalveluja siivittää monta mielenkiintoista tarinaa menneiltä ajoilta.
Pohjolan Pirtti on Teille uusi mahdollisuus kun järjestätte kannustavia tilaisuuksia joko asiakkaille, yhteistyökumppaneille tai henkilöstöllenne.
Esimerkkejä tilaisuuksien teemoista:
Kokoukset - päärakennukseen pirttiin sopii n 50 henkeä - saunakabinettiin n. 15 henkeä - langaton internet-yhteys, muut kokousvälineet kuten fläppitaulu ja projektori
Saunaillat - saunaosastoon kuuluu kolme saunaa, lämminvesikylpyallas, takkahuone ja kabinetti - sisätiloissa on kaksi pukuhuonetta ja saunaa, terassilta pääsee hirsisaunaan ja kylpyaltaaseen - illallinen voidaan kattaa, joko saunakabinettiin tai pirttiin
Virkistyspäivät - kevyttä ulko-ohjelmaa - tähän voidaan liittää myös ryhmäyttämisohjelmia ja leikkimielistä kisailua - makkarat kodalla - saunat ja kylpyallas - päivällinen pirtissä
Venäläinen ilta - venäläisessä illassa katetaan kristallit pöytään - nautitaan venäläisen keittiön antimista - pidetään maljapuheita ja lauletaan slaavilaisia lauluja
Riita-Marin ilta - suomalainen paikalliseen historiaan ja talon ruokakulttuurin tukeutuva teemailta - Pohjolan pitopöytään katetaan talon aikaisempien emäntien reseptien mukaisia herkkuja - laulellaan suomalaisia lauluja ruokailun lomassa
Juhlat - meillä voit järjestää myös tilaisuuksia kuten hää- ja syntymäpäiväjuhlia
Voitte tulla Pohjolaan myös moottorikelkoilla tai koiravaljakoilla. Kuntivaaran reitiltä on ns. privat-yhteys Pohjolan Pirttiin